Halo 2 kasvatti Microsoftin tulosta

Kirjoittanut: Livegamers

28.01.2005

Microsoft on julkistanut tietoja viime vuoden lopussa päättyneestä vuosineljänneksestään, joka toi yhtiölle 3,46 miljardin dollarin nettovoiton. Liikevaihto nousi 6,5 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 10,8 miljardia dollaria.
Yksittäisistä osastoista aiemmin tappiota tehnyt Home and Entertainment, jonka alle muun muassa Xbox kuuluu, teki ensimmäisen positiivisen tuloksensa. Voitto nousi 84 miljoonaan dollariin, kun se edellisenä vuotena oli 397 miljoonaa dollaria miinuksella. Hyvän tuloksen taustalla ovat etenkin Halo 2 -pelin erinomaiset myyntiluvut.

Hyvän tuloksen johdosta Microsoft on tarkistanut myös myyntiennusteitaan, yhtiö odottaa myyvänsä 21 miljoonaa konsolia ja saavuttavansa 1,6 miljoonaa Xbox Live -tilaajaa kesäkuuhun 2005 mennessä.