Halo 5:n vuotanut kappale kuulostaa tutulta

Kirjoittanut: Livegamers

10.08.2015

Halo 5: Guardiansin beta on ollut jo tovin suljettuna, mutta siitä huolimatta sen kautta on tapahtunut peliin liittyvä vuoto, tai ”vuoto”. Pelin avoin betatestaus suljettiin jo tammikuussa, mutta se säilyy haluttaessa Xbox Onen kovalevyllä. Betan kautta päästiinkin käsiksi alta löytyvään, varsin tutulta kuulostavaan, sävellykseen.

Halo 5: Guardiansin säveltäjänä toimii Kazuma Jinnouchi. Hän toimi yhtenä säveltäjänä 343 Industriesin ensimmäisessä itsenäisessä Halo-julkaisussa eli Halo 4:ssä. Mies on toiminut säveltäjänä myös muun muassa Metal Gear Solid -sarjan peleissä. Edellisen Halon pääsäveltäjänä toimi Massive Attackista tunnetuksi tullut Neil Davidge.

Pelistudio Bungielta potkut saanutta Halojen alkuperäistä säveltäjää Martin O´Donnellin huhuiltiin palaavan pelisarjan pariin 343 Industriesille. Miehen sävellyksiä kaivanneet joutuivat kuitenkin pettymään, sillä O´Donnell ilmoitti kesän E3-messuilla perustaneensa uuden pelistudion yhdessä muutaman Bungie-tuttunsa kanssa.