Halo: Reachille platinaa

Kirjoittanut: Livegamers

07.12.2010

Viimeinen vuosineljännes on ollut perinteisesti pelikaupan kulta-aikaa. Pelimarkkinoista reilut 40 % kerääntyy vuosittain kolmen viimeisen kuukauden aikana. Tänä vuonna vauhti on totuttuakin kovempaa; pelimarkkinat näyttävät siirtyneen pysyvästi platina-aikaan, sillä megahittejä tulee kuin lunta taivaalta itsenäisyyspäivänä.
Platinapeliin oikeuttavat 20 000 pelin rajapyykin on saavuttanut jälleen kaksi uutta peliä ja onpa yksi uutuuspeli yltänyt jo tuplaplatinaankin eli 40 000 kappaleen myyntiin ennätystahdissa. Halo-pelisarjan uusin jatkaa suosiotaan ja saavutti ennakoidusti platinapeliin vaadittavan 20 000 kappaleen myynnin.

”Halo: Reachin myynti on jatkunut vahvana hienon tarinan ja mullistavien Xbox LIVE –ominaisuuksien avulla. Uskomme pelaajien viihtyvän koukuttavan verkkomoninpelin parissa useita vuosia”, kertoo Microsoftin Entertainment & Devices –yksikön Suomen maajohtaja Jari Keskitalo.

Maailman myydyin roolipeli sai kolmannen lisäosansa viime yönä. Suomessakin reilut 20 myyntipaikkaa myi peliä yömyynnissä itsenäisyyspäivän juhlinnan jälkihumussa. Yömyyntiin osallistuneiden kauppojen määrä on uusi ennätys. Vauhdikas yömyynti ja pelaajien innostus siivittivät World Of Warcraft: Cataclysmin platinapeliksi heti julkaisupäivänään.

”Hienoa nähdä miten PC-pelikin menestyy kasvavilla pelimarkkinoilla. World Of Warcraft on tietysti peli omassa luokassaan. Maailmassa on sentään huikeat 13 miljoonaa WOW-pelaaja”, riemuitsee PAN Visionin markkinointipäällikkö Marko Pulkkinen tuoreesta platinapelistä.

Gran Turismo 5 saapui kauppoihin pitkän odotuksen jälkeen ja on myös Suomen nopeimmin tuplaplatinaa myynyt peli. ”Odotimme pelille suurta suosiota, mutta onhan tämänkaltainen menestys aina iloinen yllätys”, kommentoi PlayStationin kaupallinen johtaja Suman Rath.

Lähde: Lehdistötiedote