Halo-studion avainhenkilöissä muutoksia

Kirjoittanut: Livegamers

14.01.2014

Uutisoimme aiemmin marraskuussa 343 Industriesillä avainroolissa olleen Corrinne Yun siirtymisestä studiolta Naughty Dog -firmalle. Haloista vastaavalla studiolla tapahtuu jälleen muutoksia kokoonpanossa, nyt tosin toiseen suuntaan.
Entinen LucasArtsin kehittäjä Tim Longo on palkattu 343:lle taiteelliseksi johtajaksi ja entisestä taiteellisesta johtajasta, Josh Holmesista, on tehty vastaava tuottaja. Kiki Wolfkill puolestaan väistyy Holmesin tieltä toistaiseksi julkistamattomaan virkaan. Lisäksi ennen johtavana konseptitaiteilijana toiminut Nicolas Bouvier on siirretty ulkoasusuunnittelijaksi.

343 Industries julkisti hiljattain konseptitaidetta seuraavasta Halo-pelistään. Studion mukaan pelistä tullaan kuulemaan lisätietoja ”lähitulevaisuudessa”. Pelin on määrä saapua kuluvan vuoden aikana Xbox Onelle.