Helsingin yliopistolle pelilaboratorio

Kirjoittanut: Livegamers

20.12.2005

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitos juhlisti viime viikolla pelilaboratorio Peliikan virallisia avajaisia. Peliikka toimii yhdessä muiden yliopistojen peliosastojen ja pelinkehittäjien (mm. Bugbear ja Frozenbyte) kanssa pelien teknisten seikkojen kanssa – näitä ovat esimerkiksi tekoäly ja grafiikka.
Aihetta pelien tutkimiselle antaa se, että pelialalla liikkuu jo enemmän rahaa kuin elokuvateollisuudessa. Pelien tutkiminen on ollut silti vähäistä Suomessa tähän asti – varsinkin tekniseltä puolelta. Eri teknologioiden riippumattomalla kehittämisellä pyritään siihen, että onnistunut teknologia ei jäisi sen kehittäneen pelitalon yksityisomaisuudeksi, vaan se olisi käytössä kaikille.

Osaston perustaja lehtori Tomi Pasanen sanoo tekoälystä seuraavaa:
”Peleissä toimivan tekoälyn tutkimisessa tulevat eteen perustavaa laatua olevat laskennalliset peruskysymykset. Pitää miettiä pystytäänkö ongelma ratkaisemaan ja jos niin kuinka nopeasti. Huonosti tehdyt pelit harmittavat aina. Esimerkiksi henkilöhahmojen etukäteen ennustettava käyttäytyminen ilman ihmismäistä toiminnan vaihtelua ja persoonallisuutta on yleistä.”

Peliikka siis toimii tietojenkäsittelytieteen laitoksen alaisuudessa ja sen tiimoilta opiskelijoille järjestetään runsaasti seminaareja sekä kursseja. Vastaavaa koulutusta järjestetään myös Oulun Ludo Craft ja Tampereen Games Research Lab -osastoilla

Peliikan kotisivut löytyvät täältä.