Hitman Absolution saatavilla Games on Demandista

Kirjoittanut: Livegamers

28.02.2013

IO Interactiven kehittämä Hitman: Absolution saapui studion mukaan Xbox Liven Games on Demand -palveluun. Hintaa Square Enixin julkaisemalla Absolutionilla on 30 euroa.
Liven lisäksi peli saapui ostettavaksi myös Playstation Networkiin.

Kymmenen vuoden ja muutaman jatko-osan jälkeen on 47 tehnyt taas paluun. Asiat eivät ole enää aivan niin selviä ja ruusuisia kuin alkuaikoina, mutta Herra 47 on löytänyt edelleen syitä murhata, ja seurauksia käydään läpi muutaman tahon välillä. Samalla mysteeristä ja haluttua tyttöä suojeleva 47 kohtaa ja setvii henkilökohtaisia ajatuksiaan ja vailla vastauksia olevia kysymyksiä. Hitman on tehnyt paluun, tälläkään kertaa se ei jää viileäksi – vaikka moni hengetön ei tapaamista 47:n kanssa järin kuumottavana pitänytkään.

Tsekkaa Livegamersin virallinen arvio pelistä täältä.

Lähde: Lehdistötiedote