Hitman: Absolution tavoittelee laajaa pelaajakuntaa

Kirjoittanut: Livegamers

29.05.2011

IO Interactiven peliohjaaja Tore Blystad kertoo Digital Trendsin haastattelussa Hitman: Absolutionin olevan aiempaa helpommin lähestyttävissä. Kokeneempien pelaajien iloksi pelin hardcore-puoli on kuitenkin yhä vahvasti läsnä.
”Emme ollenkaan halua karkottaa fanejamme, jotka ovat olleet erittäin uskollisia monien vuosien ajan”, vakuuttaa Blystad.

Blystadin mukaan kehityksessä on kiinnitetty erityistä huomiota animointiin sekä tekoälyyn. Absolutionin Glacier 2 -moottori on suunniteltu varta vasten pelihahmojen luonnollisen käyttäytymisen sekä muut ominaisuudet mielessä pitäen, jotta ne välittyisivät pelaajille paitsi mahdollisimman toimivasti, myös uskottavasti.

Yhdysvaltoihin sijoittuvaa tarinaa herätetään henkiin useilla Hollywood-näyttelijöillä. Enimmillään kohtauksien taltioinnissa on ollut samanaikaisesti mukana jopa seitsemän näyttelijää, joiden liikkeet on mallinnettu virtuaalisille roolihahmoille pikkutarkasti. Tarvittaessa Blystadin tiimi on vielä erikseen voinut hioa näyttelijöiden suorituksia elokuvamaisen tunnelman takaamiseksi.

Square Enix julkaisee Hitman: Absolutionin ensi vuonna. Livegamers uutisoi asiasta lisää, kun uutta tietoa tulee saataville.