Hitmanin julkaisusuunnitelma muuttui

Kirjoittanut: Livegamers

16.01.2016

Hitmanin ensimmäinen episodi ”The Intro Pack” julkaistaan maaliskuun 11. päivänä PlayStation 4:lle, Xbox One:lle ja PC:lle sisältäen esinäytöksen sekä vain ensimmäisen sijainnin, Pariisin. Aikaisemmin pelistudio Io Interactive suunnitteli julkaisuun kuuluvaksi kolme ensimmäistä aluetta ja julkaisun jälkeen alue per kuukausi -tahdilla. Huhtikuussa vuoronsa saa Italia ja toukokuussa siirrytään Afrikkaan, tarkemmin sanottuna Marokkoon. Pelaajat pääsevät tutustumaan tämän vuoden aikana myös Thaimaaseen, Yhdysvaltoihin sekä kauden päättävään Japaniin. The Intro Pack kustantaa 15 dollaria, mutta seuraavat lisäosat tulevat 10 dollarin hintalapuilla varustettuina. Koko pelin suora ostohinta on 60 dollaria. Euroissa hinnat ovat oletettavasti samaa luokkaa.
Samalla Io Interactive julkaisi myös keräilyversion pelistä. Paketti sisältää 25 senttimetriä korkean Hitman-patsaan, 60-sivuisen kovakantisen taidekirjan, pelin digitaalisen latauskoodin sekä tietenkin Agentti 47:n ikonisen solmion solmioneuloineen. Hintaa paketilla tulee olemaan 139,99 euroa.

Beta hiipii helmikuun 12. päivä PlayStation 4:lle ja PC:lle 19. päivä helmikuuta. Xbox Onen omistajat jäävät tällä kertaa betan suhteen rannalle.