Huhuja ja ennustuksia

Kirjoittanut: Livegamers

23.04.2006

Olemme saaneet viime päivinä eri lähteistä lukea huhuista jotka ovat koskeneet Xbox 360:n uutta hintapolitiikkaa, uusia Live Arcade -pelejä sekä uusia Xbox Live -toimintoja.
Huhujen mukaan X360:n (premium) hinta tulee tippumaan Euroopassa jopa 90 eurolla, jonka jälkeen sen markkinahinta tulisi olemaan noin 300-320 euroa. Core-version hinnan huhuillaan putoavan suunnilleen saman verran, joten sitäkin saisi kaupoista hinnan alennuksen jälkeen noin 200 eurolla. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka hintojen alennuksia ei ole virallisesti julkistettu, luultavasti Microsoft tietää Nintendon ja Sonyn tulevien konsoleiden hinnoittelusuunnitelmat, ja täten heidän on mietittävä Xbox 360:n hintapolitiikkaa vakavasti.

Loppuvuoden odotetuimpiin 360-pelijulkaisuihin kuuluva killeripeli
Gears of War ilmestynee loka-marraskuun aikana suuren markkinointikampanjan siivittämänä. Julkaisun ajankohta sijoitetaan lähelle PS3:n julkaisua ja sen tarkoitus on viedä huomiota pois Sonyn tulevan konsolin yhteydessä ilmestyviltä pelinimikkeiltä.

Halo 3 tulee todennäköisesti ilmestymään vasta vuoden 2007 keväällä, ja ei täten ehdi tämän vuoden joulumarkkinoille. Xbox 360:n julkaisupeleihin kuuluneen Kameon jatko-osa on jo kehitteillä ja huhujen mukaan Microsoftilla on salainen GTA-tyylinen peli kehitteillä, joka julkistetaan todennäköisesti ensi kuun E3-messuilla.

Xbox 360:aan liitettävä HD DVD -asema on tulossa kauppojen hyllyille huhujen mukaan ensi syksyn aikana ja sen hinta olisi muodostumassa noin 100 euron tietämille. HD DVD -aseman lisäksi X360 olisi saamassa 100 Gt:n kovalevyn, joka ei kuitenkaan tule tulevaisuudessa premium-paketin mukana, vaan myydään erikseen.

Muita odotettavissa olevia asioita on mahdollisuus pelata samaan aikaan, kun lataa markkinapaikalta muun muassa trailereita ja demoja. Lisäksi frendilistan koko suurenee kahteensataan pelaajaan ja Xbox 360:lla toimivien Xbox-pelien listaa kasvatetaan 50:llä uudella pelillä ensi kesänä.

Kaikki yllä olevat asiat perustuvat huhuihin, mutta osa todennäköisesti tulee pitämään paikkansa. E3-messujen jälkeen olemme varmasti viisaampia.