Idris Elba ja Emma Stone Kojiman Death Strandingiin?

Kirjoittanut: Livegamers

17.12.2016

Vaikka Hideo Kojiman Death Stranding -pelin julkaisu häämöttää vasta joskus aikaisintaan vuoden 2018 tienoilla, on pelin ympärillä saatu jo melkoista puheensorinaa. Vasta viime viikolla kerroimme Hannibal-sarjasta tutun Mads Mikkelsenin olevan mukana pelin tuotannossa ja nyt mukaan huhutaan seuraavia isoja näyttelijänimiä.
Huhujen seuraksi voi ripotella hyppysellisen suolaa, mutta tubettaja nimimerkillä YongYea kertoo, että Kojima tapasi Comic-Con -messuilla näyttelijä Kevin Durandin. Samassa paikassa Kojima treffasi myös Mikkelsenin kanssa. Durand tähdittää tällä hetkellä TV-sarja The Strainiä, jonka luojana ja käsikirjoittajana toimii Death Strandingiin vahvasti liitoksissa oleva Guillermo Del Toro.

Niin ikään Comic-Conilla Kojima tapasi myös näyttelijä Idris Elban, joka muistetaan muun muassa Luther-sarjasta ja Elbaa on veikkailtu yhdeksi tulevaisuuden James Bond -näyttelijöistä. Elbaa ja Kojimaa yhdistää löyhästi myös se, että he seuraavat toisiaan Twitterissä.

YongYea jatkaa raporttiaan myös Kojiman ja Emma Stonen tapaamisella. Vielä todennäköisempänä nimenä voidaan raportin ulkopuolelta mainita myös Stefanie Joosten. Joosten näytteli Metal Gear Solid V: The Phantom Painissa Quiet-hahmoa. PlayStation Experience -tapahtumassa Kojima vahvisti, että Kojima Productions työskentelee tiiviisti Guerrilla Games -studion kanssa ja Death Strandingissa sekä Horizon Zero Dawn -pelissä on käytössä sama DECIMA-pelimoottori. Guerillan päämaja Amsterdamissa majoittaa myös Kojima Productionsin niin sanottua satelliitti- eli etästudiota. Joosten kävi keväällä Guerillan päämajassa ja onkin mahdollisesti ainakin käynyt tutustumassa joihinkin projekteihin.

Kuten sanottua, Kojiman tuntien voi Death Stranding -pelin tiimoilta odottaa vaikka mitä, mutta kunnianhimoa ja hypen herättämistä Kojimalta ainakin löytyy omastakin takaa.