Ion Storm sulkee ovensa

Kirjoittanut: Livegamers

12.02.2005

Eidos Interactive ilmoitti eilen, että se on sulkenut menestyneen Ion Storm -pelistudionsa. Ion Storm kehitti muun muassa Deus Ex -pelisarjan pelejä ja Thief: Deadly Shadowsin.
Eidos perusteli päätöstään toimintojen yhtenäistämisellä. Pienempi pelistudioiden määrä edesauttaa Eidosin tiedotteen mukaan kulujen pienentämistä ja parantaa kilpailukykyä.

Ion Stormin perustivat aikoinaan John Romero ja Tom Hall, jotka olivat Id Softwarella kehittämässä ensimmäistä Doomia. Eidos osti Ion Stormin lähes heti sen perustamisen jälkeen. Yhtiön ensimmäinen peli oli Daikatana, joka on tähän päivään asti yksi pelialan suurimmista epäonnistumisista. Peli sai murska-arvosteluja ja johti Ion Stormin Dallasin studion sulkemiseen sekä Romeron ja Hallin lähtemiseen. Samanaikaisesti Austinin studio kuitenkin julkaisi menestyneen Deus Ex -pelin Warren Spectorin alaisuudessa.


Vuonna 2003 yhtiö julkaisi Deus Ex: Invisible Warin ja pian sen jälkeen Thief: Deadly Shadowsin. Spector oli vastannut molemmista projekteista. Pelit saivat kuitenkin ristiriitaisen vastaanoton, PC-puolella niitä syytettiin yksinkertaisuudesta, eivätkä pelit yltäneet alkuperäisten tasolle.

Vuoden 2004 lopulla yhtiön keulakuva Warren Spector lähti Ion Stormilta ”hoitamaan omia projektejaan” ja kun toinen projektivastaava Harvey Smith lopetti pian tämän jälkeen, alkoivat huhut kiertää yhtiön tulemisestä tiensä päähän, joka kuitenkin tuli vastaan vasta eilen.