Jade Empire Limited Edition

Kirjoittanut: Livegamers

19.01.2005

Yhdysvaltalaisen pelikaupan EBGamesin internetsivuille ilmestyi eilen tietoa tulevasta Jade Empire -pelistä ja varsinkin sen Limited Edition -versiosta. Samalla pelikauppa oli siirtänyt pelin Yhdysvaltojen julkaisuajankohtaa huhtikuun loppuun, kun edellinen ajankohta oli maaliskuun loppu.
Limited Edition -versio pelistä tulee EBGamesin mukaan sisältämään yhden ylimääräisen hahmon ja taistelulajin, joita ei saa pelin normaaliversion mukana. EBGames laittaa pelin kylkiäisiksi myös ”Making of” -dokumentin sekä demot Conkerista, MechAssault 2:sta sekä Forzasta.

Jade Empire on kanadalaisen Biowaren kehittämä muinaiseen Kiinaan sijoittuva roolipeli. Pelimekaniikaltaan Jade Empire muistuttaa menestynyttä Star Wars: Knights of The Old Republicia, mutta sillä erolla, että Jade Empiressä on reaaliaikainen taistelu.

Jade Empiren Euroopan julkaisuajankohtaa ei ole varmistettu, mutta peli ilmestynee kuitenkin tämän vuoden puolivälissä.