Jättiläiset tuovat hävityksen ensi vuonna

Kirjoittanut: Livegamers

02.06.2017

Killer Instinctista tuttu Iron Galaxy on julkistanut uuden pelinsä, Extinctionin. Nopeatempoinen toimintapeli tullaan julkaisemaan ensi keväänä PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, sekä PC:lle. Pelistä julkaistiin jo ensimmäinen CGI-traileri, mutta sen lopussa näkyy vilaus myös varsinaista pelikuvaa.
Pelissä ohjataan Avilia, yhtä maailman viimeisistä taistelijoista, jonka elämän tehtävä on puolustaa maailmaa ihmiskunnan tuhoa uhkaavilta jättiläisiltä. Taisteluita käydään niin maaseuduilla, kuin kaupungeissakin, kun Avil yrittää pitää ihmiskunnan rippeet kasassa. Extinctionin taistelusysteemi on erittäin dynaaminen ja taitoa vaativa, sillä pelaajan täytyy irroittaa jättiläisiltä raajoja estääkseen heidän etenemisensä, ennen viimeistä iskua. Peli ottaakin paljon vaikutteita Attack On Titan-animesta ja mangasta, sillä tekijät kertovat olevansa sarjan suuria faneja.

Extinction tullaan esittelemään tämän vuoden E3:ssa, mutta suljettujen ovien takana.