John Schappert takaisin EA:lle

Kirjoittanut: Livegamers

19.06.2009

John Schappert siirtyy Microsoftilta takaisin Electronic Artsin riveihin. John vastasi Xbox Liven palveluista ja ohjelmistoista. Hän siirtyi Microsoftille vuonna 2007 EA:lta, joten kyseessä on eräänlainen kotiinpaluu.
EA:lla hän korvaa John Pleasantsin, joka puolestaan siirtyy työskentelemään MySpace-palvelun pelien kanssa. Firmojen välillä on aiemminkin nähty vastaavia johtomiesten vaihteluita, kun esimerkiksi Peter Moore siirtyi kaksi vuotta sitten vastaavasti hieman E3-messujen jälkeen EA:lle.