Kickstarterissa kerätään rahoitusta uudelle toimintaroolipelille

Kirjoittanut: Livegamers

09.04.2017

Kanadalainen pelikehittäjä Cradle Games on laukaissut Kickstarter-kampanjan uutta scifitoimintaRPG-peliä varten. Peli on nimeltään Hellpoint ja se on tarkoitus julkaista vuoden 2018 alussa PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, sekä PC:lle.
”Hellpoint on synkkä scifitoiminta, jossa on roolipelielementtejä. Massiivisen luonnonmullistuksen jälkeen ihmiskunta on menettänyt järkensä, kun he ovat sulautuneet yhteen oman, rinnakkaisessa universumissa olevan, kehonsa ja mielensä kanssa. Samalla on herännyt myös jotakin, jonka ei olisi koskaan pitänyt. Sinä ohjaat mysteeristä hahmoa, jonka päätökset perustuvat täysin sinun valintoihisi. Heräät hylätystä Irid Novon avaruuslaitoksesta, massiivisen mustan aukon kiertoradalta ja tarkoituksenasi on viedä loppuun se minkä joku aloitti. Kun etenet pelissä, opit pian valintojesi merkityksen ja Irid Novon lopullisen merkityksen. Keneen voit luottaa? Ovatko kaikki oikeasti menettäneet järkensä, vai onko joukossa joku muukin, joka oli immuuni yhteensulautumiselle? Miksi sinusta tuntuu että tämä olisi jotenkin tuttua?”

Peli sisältää dynaamisen maailman, monipuolisen taistelujärjestelmän, sekä jaetun ruudun moninpelin.

Cradle Games yrittää saada 50,000 Kanadan dollaria kasaan peliä varten, josta kirjoitushetkellä puuttuu noin 40,000. Pelistä on jo olemassa alpha-versio PC:lle, mikäli kiinnostusta löytyy. Demon voi ladata pelin tukisivulta.