Kiinan myyntikielto pelikonsoleille on nyt virallisesti ohi. Kiellon päättyminen tarkoittaa, että Sony, Microsoft ja Nintendo voivat laajentaa pelikonsolimarkkinoitaan mihin tahansa Kiinan kolkkaan. Kiinan kulttuuriministeriö tiedotti asiasta viikonvaihteessa.
”Nämä ovat hyviä uutisia meille”, Sonyn edustaja kommentoi.
Vuonna 2010 Kiinan valtioneuvos asetti maahan kiellon, joka esti ulkomaalaisomistuksessa olevien yhtiöiden konsolikaupat maan rajojen sisällä. Kieltoa perusteltiin pelien negatiivisella vaikutuksella lasten ja nuorten psyykeen.
Vuonna 2013 asetetun muutoksen myötä pelikonsoleita sai alkaa myydä ainoastaan Shanghain vapaakauppa-alueella. Xbox One julkaistiin Kiinassa syyskuussa 2014, Sony puolestaan julkaisi PlayStation 4 -pelikonsolinsa maassa aiemmin maaliskuussa 2015. Nintendo ei ole toistaiseksi julkistanut Kiina-suunnitelmiaan peliensä tai konsoleidensa suhteen.