Kinect maailmalle massiivisen mainostuksen kera

Kirjoittanut: Livegamers

20.10.2010

Jatkossa laitteen kuvia voi löytää muun muassa juomatölkeistä ja muropaketeista.
”Kinect on Xbox-historian suurin markkina-aloite, jopa isompi kuin konsolin julkaisu oli aikoinaan. Käytämme miljoonia Kinectin maailmanlaajuiseen julkaisuun.”, Robert Matthews, Microsoftin globaalin markkinointiviestinnän johtaja sanoi.

”Kampanja alkoi puolitoista vuotta sitten E3-messuilla, kun Don Mattrick ja Steven Spielberg julkistivat ensimmäisen tiedon liiketunnistimesta. Kinectin julkistusvideo oli sen vuoden katsotuimpia pelialan videoita.”, Matthews jatkoi.

Laitteen mainoskampanjassa on mukana monia maailmanlaajuisia yhtiöitä. Esimerkiksi Pepsi, Kellogg´s-murot, Nickelodeon, YouTube, Disney ja People-lehti ovat sopineet Microsoftin kanssa Kinect-mainoksista.

Kinect julkaistaan maailmanlaajuisesti marraskuussa. Laitteen julkaisun tienoilla julkaistaan myös 18 laitteen tarjoamaa tekniikkaa tukevaa peliä.

Listan ja tietoa peleistä saat esimerkiksi täältä. Tietoja laitteesta saat sen kotisivuilta.