Huhujen mukaan Hideo Kojima olisi jättämässä Konamin Metal Gear Solid 5: The Phantom Painin julkaisun jälkeen. Huhut lähtivät liikkeelle, kun pelin promootiomateriaaleista hävisi kaikki Kojimaan sekä Kojima Productionsiin liittyvät logot sekä tekstit. Huhujen lähdettyä liikkeelle muun muassa pelisivusto Gamespot kertoi lähteisiinsä vedoten, että legendaarinen pelikehittäjä jättää Konamin ”talon sisällä käydyn valtataistelun johdosta”. Uutisessa kerrotaan myös, että Kojima yhdessä studionsa kanssa työskentelee projektin loppuun asti urakoitsijoina eivätkä vakituisina työntekijöinä.
Myöhemmin julkaisija Konami julkisti japanilaisilla sivuillaan halukkuutensa kehittää uutta Metal Gear -sarjaa ja ilmaisee toiveensa palkata uuden tiimin työskentelemään sen parissa. Huhumylläkän päätteeksi Konami julkaisi lehdistötiedotteen, jossa todettiin Hideo Kojiman työskentelevän projektin parissa julkaisuun saakka.
Itse Kojima kommentoi huhuja vain lyhyesti todeten työskentelevänsä sataprosenttisesti Metal Gear Solid 5: The Phantom Painin parissa.