Konsoliversio Divinity: Original Sinistä sai julkaisupäivän

Kirjoittanut: Livegamers

05.10.2015

Peliyhtiö Larian Studios kertoi julkaisupäivämäärän Divinity: Original Sin -pelin konsoliversiolle. Divinity: Original Sin Enhanced Edition julkaistaan 27. lokakuuta 2015 Playstation 4:lle ja Xbox Onelle.
Uutena ominaisuutena verrattuna pelin PC-versioon Divinityyn on tulossa saumaton co-op -pelimuoto, jossa kaksi pelaajaa voi samalta sohvalta käsin seikkailla samassa maailmassa, joko seikkaillen omia seikkailujaan tai tehden tiivistä yhteistyötä pelikaverin kanssa. Traileri lupaa, ettei toisen pelaajan pelikokemus tule kärsimään missään oloissa, tekipä toinen pelaaja sitten mitä tahansa. Pelihahmojen lähtiessä omille teilleen ruutu jakautuu kahtia antaen molemmille pelaajille oman ruudun, jonka varassa seikkailla.

Konsoliversion julkaisun jälkeen studio keskittyy täysillä jatko-osaan. Larian Studios lähti hakemaan jatko-osalle rahoitusta Kickstarterista. Projektin alkuperäinen tavoite oli kerätä 500 000 dollaria, mutta fanit onnistuivat murskaamaan kaikki studion odotukset ja keräys saavutti yli 2 000 000 dollaria. Jatko-osaa kehitellään ensin PC:lle, mutta peli saapunee konsoleillekin aikanaan.