Kuukauden kertaus käyntiin

Kirjoittanut: Livegamers

04.02.2012

Vuoden 2012 alettua Livegamers on päättänyt aloittaa tavan, jossa kerrataan kuluneen kuukauden keskeisimmät tapahtumat niin pelimaailmassa kuin omassa yhteisössämmekin. Juttujen ohessa saatetaan nähdä myös muutakin kuin pelkkää tekstiä. Myös yhteisömme jäseniltä toivotaan palautetta juttujen sisältöön liittyen.
Mitä tammikuu sitten piti sisällään? Arvosteluista vuoden ensimmäisenä avasi vierailevan kirjoittajan, Colubrinen, arvostelu LEGO Harry Potter: Years 5–7 -pelistä. Lisäksi kuun aikana julkaistiin arvostelut WWE ´12:sta, Joe Danger Special Editionista ja Kinect Disneyland Adventuresista. Lisäksi DSlay rustaili ajatuksiaan Gotham City Impostorsin betasta.

Myös turnauksia pelattiin ja saatiin päätökseen. Halo: Reachiin LG järjesti päiväturnauksen, jossa voittajajoukkueelle oli jaossa ilmaista Live-aikaa Microsoftin sponsoroimana. Turnauksen voitti joukkue Frigid, johon kuului ZaoC, Mersu, Robba, SloQwer sekä Cyclop. Sotatantereiden lisäksi myös viheriöillä saatiin selville voittajia. Fifa 12 -pelistä järkättiin Creativen ja EA:n sponsoroimat kaksi erillistä yksilöturnausta, joista toisessa pelattiin manuaalisilla kontrolleilla ja toisessa vapaavalintaisilla kontrolleilla. Vapaat kontrollit -turnaus keräsi 49 virtuaalifutaajaa yhteen, ja parhaimmaksi selviytyi BlueMirage1. Manuaalisilla kontrolleilla pelattuun turnaukseen osallistui 29 pelaajaa. Heistä voiton vei Koppinen.

Vuosittaisen gaalahumun kunniaksi Livegamers päätti teettää Vuoden peli 2011 -äänestyksen. The Elder Scrolls V: Skyrim vei äänestyksen vieden suvereenisti 47 % äänistä. Kakkoseksi äänestyksessä tuli Battlefield 3 14 % voimin. Äänestäjien kesken arvottiin Microsoft LifeCam HD-3000 -verkkokamera sekä Norton Antivirus Internet Security 2011. Kameran voitti Zunders ja Nortonin Afro-Amerikkalainen. Arvonnan lisäksi LG järjesti kuluneessa kuussa pidetyn Lantrekin kunniaksi videokilpailun. Kilpailu päättyi tilanteeseen Ollivix 1 – Muu Lantrekeille osallistunut yhteisö 0. Ollivix nappasi kisasta itselleen Forza Motorsport 4:n.

13.–15. tammikuuta järjestetyssä LanTrek 2012 -tapahtumassa kamppailtiin sekä Call of Duty 4:n että Halo: Reachin kuninkuuksista. CoD 4 -turnauksen voiton vei joukkue lowbob. Halo: Reach -turnauksen parhaimmaksi selvisi tiimi nimeltään Frigid. DSlayn artikkelista löytyy videoita pelatuista turnauspeleistä sekä niiden päätöstulokset.

Keskustelupalstalla paljon puhetta herättäneet kivitaustat häipyivät (vihdoin). Sivuston etusivun ilmettä korjailtiin otsikkopalkkien lisäksi poistamalla oranssit viivat yläosan navigointipaneelista.

Rebecca Blackmaisesti todettuna tammikuu on takana ja helmikuu siintää edessä. Mitä tulevalta kuulta kannattaa odottaa? 16. helmikuuta järjestetään Finnish Game Awards, joka näytetään Subilla jälkilähetyksenä.

Kannattaa käydä kurkkaamassa myös tulevia turnauksia ja liigoja. Tällä hetkellä on tulossa hubaa virtuaalikaahailun ystäville Forza Motorsport 4:n merkeissä sekä räiskintäpelien ystäville Modern Warfare 3 -turnaus ja -liiga. Lisäksi luvassa on tuttuun tapaan skaboja ja erikoisuutena matkakertomuksia länsinaapurista. Tarkoituksena olisi kokeilla yhtä uutta ideaa skabojen suhteen, mutta siitä myöhemmin lisää.