L.A. Noire vie kolme levyä

Kirjoittanut: Livegamers

06.05.2011

Rockstarin 20.5. julkaistavan L.A. Noiren viemä tallennusmäärä on sen verran massiivinen, että se täytyy julkaista kolmelle eri levylle Xbox 360:lle.
Kehittäjätiimin johtaviin jäseniin kuuluva Jeronimo Barrera kertoi IGN:lle, että pelimaailman yksityiskohdat ja koko, tehtävien kesto sekä erityisesti L.A. Noiren pelin yli 400 näyttelijän mallinnus vie valtavasti tilaa, eikä hänen mukaansa kolminkertainen määrä levyjä tarkoita välttämättä, että peli kestää kolme kertaa enemmän verrattuna esimerkiksi Grand Theft Auto IV:hen.

Barrera lohduttelee, että levyjä ei kuitenkaan tarvitse olla koko ajan vaihtamassa, vaan kaiken kaikkiaan kaksi kertaa suoritettavat levyn vaihdot tapahtuvat huomaamattomasti ja sopivassa kohtaa peliä.