Lipsauttiko Amazon Uncharted 4:n julkaisupäivän?

Kirjoittanut: Livegamers

14.08.2015

PlayStation-yksinoikeus Uncharted 4: A Thief´s Endin julkaisuajankohdaksi on aikaisemmin ilmoitettu vuoden 2016 alkuvuosi, mutta tuoreimmissa huhuissa liikkuu jo pelin tarkka julkaisupäivä. Eräs Reddit-käyttäjä sai Amazon Saksalta sähköpostia, jossa viitataan pelin saapuvan 9. maaliskuuta 2016.
Tietoon kannattaa toistaiseksi suhtautua varauksella, sillä jälleenmyyjien käyttämät julkaisupäivät eivät aina ole kaikkein tarkimpia. Toisaalta ei olisi myöskään ensimmäinen kerta, kun ison ketjun kautta vuotaa pelin tarkka julkaisupäivä ennen sen virallista julkistusta.

Uncharted 4: A Thief´s Endistä julkaistiin aiemmin kesällä uutta pelikuvaa. Peli saapuu yksinoikeudella PlayStation 4:lle.