Lisätietoja: Brothers in Arms

Kirjoittanut: Livegamers

15.06.2004

Ubisoftin julkaisemasta ja Gearbox Entertainmentin kehittämästä realistisuuteen pyrkivästä sotapelistä Brothers In Arms on ilmestynyt lisätietoa.
Peli sijoittuu toiseen maailmansotaan ja varsinkin Normandian maihinnousuun. Brothers In Arms keskittyy kahdeksaan päivään, joiden aikana seurataan 3. divisioonan laskuvarjojoukkoja taisteluissa, joissa vakiinnutettiin Liittoutuneiden asema Euroopassa.

Toisin kuin monet muut WWII -aiheiset pelit, Brothers In Arms ei ole puhdasverinen FPS-peli. Peli nimittäin yhdistelee Full Spectrum Warrior -tyyliin ryhmän johtamista ja FPS-elementtejä. Pelaajan tehtävänä on ohjastaa kahta ryhmää, mutta mikään ei estä häntä osallistumasta taisteluun omalla Thompson-konepistoolillaan ja liudalla kranaatteja. Ryhmien ohjaamista helpottamaan on kuitenkin tehty kolmannen persoonan kuvakulma, josta näkee asiat laajemmalti. Pelissä on myös mahdollisuus pysäyttää taistelu hetkeksi, jos haluaa suunnitella liikkeitänsä tarkemmin. Pause-näppäin tuo esille kartan, jolta lähiympäristönsä näkee paremmin. Ryhmiä ei voi kuitenkaan ohjailla pelin ollessa pysäytettynä.

Brothers In Arms tulee uusien tietojen mukaan sisältämään myös tankkeja, niin vihollisilla, kuin pelaajallakin. Niitä ohjaillaan samaan tyyliin kuin ryhmiä.

Mahdollisesta Live-tuesta ei ole kerrottu mitään, eli näillä näkymin on odotettavissa sotastrategiaa 21 yksinpelitehtävän ajan. PC-versioon on moninpeli kuitenkin luvattu.

Pelin on suunniteltu ilmestyvän loppuvuodesta, joskaan tarkkaa julkaisupäivää ei ole kerrottu.