Lisenssipelien tulva

Kirjoittanut: Livegamers

04.05.2006

Aikaisemmin on ilmoitettu, että EA kehittää jo muille konsoleille ilmestyneen Godfatherin myös Xbox 360:lle ja Lucas Arts kehittää Indiana Jones -elokuvaan perustuvaa peliä – niin ikään X360:lle. Näiden lisäksi Xboxille on tulossa muun muassa Scarface-peli, jota kehittää monista lisenssipeleistä tunnettu Radical Entertainment.
Elokuva- tai tv-sarja-lisenssiin perustuvia pelejä on tulossa loppuvuodesta Xbox 360:lle uusien julkistuksien myötä lisää.

THQ ilmoitti hankkineensa Sopranos-tv-sarjan pelilisenssin ja työstää siitä pelin tämän vuoden joulumarkkinoille.

Näillä näkymin Xbox 360:lle ja PS2:lle ilmestyvään The Sopranos -peliin on kiinnitetty sarjasta tuttuja hahmoja ääninäyttelijöiksi ja sarjan tuottajat sekä THQ:n edustajat kuvailevat peliä tv-sarjan faneille pakko-ostokseksi.

Eidos puolestaan kertoi tekevänsä Quentin Tarantinon Reservoir Dogs -elokuvaan perustuvan pelin. Vuonna 1992 ilmestynyt, eräänlaisen kulttimaineen saanut Reservoir Dogs on yksi Tarantinon arvostetuimmista elokuvista.

Xboxille, PS2:lle ja PC:lle ilmestyvä Reservoir Dogs tulee olemaan ainakin osittain uskollinen elokuvalle niin juonen, musiikin kuin hahmojenkin osalta.

Peleistä kuullaan varmasti lisää E3-messuilla.