Livegamersin joulukalenteri — Luukku 13

Kirjoittanut: Livegamers

13.12.2015

Vuoden 2015 joulukalenterimme teemana on historiikit erilaisista PlayStation- ja Xbox-konsoleilla nähdyistä pelisarjoista. Livegamers julkaisee päivittäin artikkeleita pitkäikäisistä pelisarjoista aina jouluaattoon asti. Kalenterin artikkelit löytyvät kaikki osoitteesta Livegamers.fi/joulukalenteri. Keskustelua joulukalenterimme julkaisuista voit käydä Twitterissä hashtagilla #Livegamers tai tekstien kommenttikentissä.
Livegamersin joulukalenterin 13. luukussa tutustutaan yhteen tunnetuimpaan roolipelisarjaan The Elder Scrollsiin.

Aivan kuten monen muunkin onnistuneen tuotoksen, myös The Elder Scrollsin juuret löytyvät 90-luvun alkupuolelta. Muun muassa legendaarisen Wayne Gretzkyn mukaan nimetyn lätkäpelin kehittännyt Bethesda Softworks aikoi kuusivuotiaan historiansa jälkeen tehdä jotain aivan uutta. Urheilupelit saivat jäädä muistoihin ja oli aika vetää suippokorvat päähän ja lähteä larppaamaan.

Ted Peterson, Vijay Lakshman ja Julian Lefay työstivät yhdessä gladiaattoripeliä, jota kutsuttiin tuolloin simppelisti nimellä ”Arena”. Toisin kuin projektin lopputulos antaa ymmärtää, ei Arenan ollut tarkoitus olla tippaakaan roolipeli. Arenan alkuperäisessä konseptissa pelaaja kiertäisi yhdessä gladiaattoritovereidensa kanssa pitkin maailman taisteluareenoita kultaa ja kunniaa niittäen. Peli päättyisi gladiaattorimestaruuteen Imperial Cityssä, pelimaailman pääkaupungissa. Turnausten ohella pelaaja voisi suorittaa ei niin tärkeitä sivutehtäviä. Pelialaa tuntevalle lukijalle ei kuitenkaan tule yllätyksenä se, että myös Arena koki kehitysvaiheessaan perustavanlaatuisia muutoksia. Sivutehtävät kasvoivat entistä merkittävimmiksi, areenoiden ulkopuolella olevat pelialueet luolastoineen turposivat ja lopulta koko konsepti areenoiden kierteltystä katosi tuulen vietäväksi kuin Khajiitin paukku Elsweyrin erämaahan.”

Lue Spesin artikkeli Bethesdan roolipelisarjasta kokonaisuudessaan täällä