Livegamersin joulukalenteri — Luukku 14

Kirjoittanut: Livegamers

14.12.2015

Vuoden 2015 joulukalenterimme teemana on historiikit erilaisista PlayStation- ja Xbox-konsoleilla nähdyistä pelisarjoista. Livegamers julkaisee päivittäin artikkeleita pitkäikäisistä pelisarjoista aina jouluaattoon asti. Kalenterin artikkelit löytyvät kaikki osoitteesta Livegamers.fi/joulukalenteri. Keskustelua joulukalenterimme julkaisuista voit käydä Twitterissä hashtagilla #Livegamers tai tekstien kommenttikentissä.
14. luukusta esiin pomppaa itse Crash. Tutustu monen pelaajan lapsuudesta tutun Crash Bandicootin historiaan Larencian historiikin muodossa:

”Vuonna 1994 kalifornialaispelistudio Naughty Dog kehitti tappelupelin nimeltä Way of the Warrior Phillipsin silloin uudelle 3DO-konsolille. Pelin julkaisija, Universal Interactive Studios, vakuuttui pelistä niin, että antoi studiolle kolmen pelin julkaisusopimuksen.

Naughty Dog lähti kehittelemään vanhaa ideaansa, jota oltiin kehitetty työnimellä ”Sonic´s Ass Game”, jossa pelihahmo kulkisi jatkuvasti poispäin kamerasta ja pelaajalle näkyisi jatkuvasti pelihahmon takamus. Peliä lähdettiin kehittelemään PlayStationille, sillä sen ajateltiin olevan helpoin alusta kehittää pelejä. Sen lisäksi Segan vastalanseeratulla Saturnilla ja Nintendon tulevalla Nintendo 64:llä oli jo omat maskottihahmonsa, joten markkinointimielessä maskotiton PlayStation oli helpoin valinta.”

Lue historiikki kokonaisuudessaan täällä.