Livegamersin Viikon Valitut

Kirjoittanut: Livegamers

02.03.2015

Viikon aikana ehtii tapahtua paljon ja jotain on saattanut mennä ohi. Ei hätää, sillä Livegamersin Viikon Valituissa palataan menneen viikon tapahtumiin.
Uutiset

Viime viikolla saatiin paljon uutisia ajopeleihin liittyen, kun Forza Motorsport 6:n kerrottiin saapuvan jo tänä vuonna. Myös Fast & Furiouksen kerrottiin saapuvan Xboxille maaliskuussa, kun Forza Horizon 2 saa itsenäisen lisäosan.

Menneellä viikolla saatiin ensimmäisiä uutisia tuleviin E3-messuihin liittyen, kun Microsoftin Aaron Greenberg kertoi ajatuksiaan kesäkuun E3-messuista.

Iloisia, kauan odotettuja uutisia saatiin Rockstarilta, kun GTA Onlineen saapuvat heistit saivat julkaisupäivän. Kaverin kanssa ryöstöhommiin pääsee 10. maaliskuuta.

Oletko elämässäsi siinä vaiheessa, jolloin oman ensimmäisen asunnon hankkiminen on ajankohtaista? Yksi kelpo vaihtoehto on Dying Lightin erikoisversio, johon sisältyy muunmuassa zombi-invaasion kestävä talo ja vaippoja. Eikä hintaakaan ole kuin 250 000 puntaa.

Sonyn pysyvä kärkiasema uusien konsoleiden taistossa on tuottamassa tulosta, sillä raportin mukaan Sonyn PlayStation-osasto on tuottanut yhtä hyvin viimeksi vuonna 1998, jolloin PlayStation 1:llä kaahailtiin ensimmäisen Gran Turismon parissa.

Kaikkiin Livegamersin menneen viikon uutisiin pääset tutustumaan
täältä.

Tiesitkö, että Livegamersin toimitukselle voi lähettää uutisvinkkejä?

Livegamers

Kumpi on tärkeämpi, tuotteen ulkonäkö vai sisältö? Voisiko pelin hinnan määritellä sen läpäisyyn kestävän ajan perusteella? Spesi pohti näitä polttavia kysymyksiä uudessa artikkelissa.

Menneellä viikolla Livegamersin Twitch-kanavalla pelattiin muunmuassa Outlastia, Castlevaniaa, Styx: Master of Shadowsia ja Mass Effect 3:a.

Livegamersin Twitch-kanavan tulevia lähetyksiä voi kuikuilla vaikka Livegamersin sosiaalisesta mediasta.