Livegamersin virallinen lista (viikko 46)

Kirjoittanut: Livegamers

19.11.2007

Suomen ainoa pelatuimpien Xbox 360 -pelien ranking, Livegamersin virallinen lista, on jälleen päivittynyt. Lista esittää Livegamersin käyttäjien viime viikon pelatuimmat pelit.
Viikolla 46 tapahtui jotain, mitä ei ole tapahtunut sitten syyskuun, kun kärkikolmikkoon tuli uusi tulokas. Velvollisuus kutsui jo neljättä kertaa, kun Call of Dutyn uusin osa syrjäytti listalla pitkään keikkuneen Gears of Warin toiseksi korkeimmalta korokkeelta kolmannelle sijalle. NHL ’08 jatkoi myös vahvoja otteitaan listalla, noustessaan jälleen yhden sijan ylöspäin sijalle viisi. TOP 10:n suurimman pudottajan –tittelin ansaitsi tällä kertaa The Orange Box kolmen sijan pudotuksen myötä.

Myös kärkikymmenikön ulkopuolella tapahtuu. Xbox Liven viisivuotisbileiden kunniaksi ilmaislataukseksi Xbox Live Kauppapaikalle ilmestynyt puzzlepeli Carcassone nousi peräti 57 sijaa aina sijalle 15 saakka. Myös perjantaina ilmestynyt Assassin’s Creed -toimintapeli ansaitsi pelkästään viikonlopun aikana pelatuilla peleillä sijan 24.

Edellisten viikkojen listat ja viikon 46 listan kokonaisuudessaan löydät Livegamersin virallisen listan sivulta.

Viikon 46 TOP 10 –lista:

1. Halo 3
2. Call of Duty 4
3. Gears of War
4. Forza Motorsport 2
5. NHL ‘08
6. Rainbow Six: Vegas
7. The Orange Box
8. Guitar Hero II
9. Oblivion
10. Hexic HD