Luolastoseikkailupeli Below myöhästyy toistaiseksi

Kirjoittanut: Livegamers

21.08.2016

Alunperin vuoden 2013 E3-messuilla esitelty indiepeli Below ei saavukaan tänä kesänä, kuten kehittäjä Capybara aiemmin kertoi. Kehittäjän mukaan peli ei ole vielä siinä kunnossa, että he haluaisivat pelin kuluttajille. Sen vuoksi julkaisupäivää siirrettiin, eikä uutta kerrota, ennen kuin siitä voidaan oikeasti pitää kiinni.
Below on ylhäältäpäin kuvattu seikkailu, jossa kulkemisen kohteena oleva luolasto generoidaan aina satunnaisesti alueelta toiselle liikkuessa. Mikäli hahmo menehtyy seikkailussa, ei kyseistä hahmoa voi enää käyttää, vaan pelattavaksi tulee uusi. Below-pelin kehityksestä vastaa Capybara Games, jonka viimeisin tuotos on muun muassa Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle julkaistu Super Time Force.

Alla maaliskuussa julkaistu esittelyvideo pelistä.

Below julkaistaan sitten joskus ID@Xbox-ohjelman kautta Xbox Onelle, sekä myös PC:lle.