Mass Effect 2:een runsaasti lisäsisältöä

Kirjoittanut: Livegamers

23.03.2010

BioWare on julkaissut tietoa suunnitelmistaan Mass Effect 2:n lisäsisältöä koskien.
Tiistaina 23. maaliskuuta julkaistiin ladattavaksi Firewalker Pack -niminen paketti, joka sisältää viisi uutta tehtävää, joista kussakin ohjastetaan Mass Effect 2:n uutta Hammerhead-alusta.

Alkuperäisestä Mass Effectistä tutut Mako-tankkiajelut jätettiin tarkoituksella pois jatko-osasta, sillä tekijät eivät kokeneet ajo-osuuksien sellaisinaan tekevän pelille oikeutta. Nyt BioWare on kuitenkin uudistanut systeemin ja valmis päästämään pelaajat vanhan Mako-tankin sijasta uunituoreen Hammerheadin rattiin.

Firewalker Pack on ilmainen kaikille Mass Effect 2:n uutena ostaneille, jotka ovat aktivoineet pelistään Cerberus Networkin pakkauksen kansilehden läheisyyteen sijoitetulla koodilla.

Samana päivänä Firewalker Packin kanssa julkaistiin niin sanottu Alternate Appearance Pack, joka avaa uuden puvun pelihahmoille Thanelle, Garrukselle ja Jackille. Uusista vaateparsista pääsee nauttimaan 160 Microsoft-pisteen hinnalla.

Huhtikuun alussa on luvassa vielä lisää sisältöä roolipelinnälkäisille Kasumi – Stolen Memory -nimisen latauksen muodossa. Tämä paketti sisältää arviolta 90-minuuttisen dramaattisen sivujuonen, jossa komentaja Shepard tapaa salaperäisen Kasumi-nimisen naisen, jonka seuraaminen johtaa hämyisille teille. Kasumin kohtaamisen myötä Shepard saa myös uuden liittolaisen ja Locust SMG -aseen sekä oppii käyttämään valokranaatteja.

Hintaa Kasumi – Stolen Memory -paketilla on 560 Microsoft-pistettä. EA ei ole vielä paljastanut tarkkaa julkaisupäivää.