Mass Effect vasta syyskuussa? *Päivitetty*

Kirjoittanut: Livegamers

23.04.2007

Roolipelirintamalla näyttää tulevan taas kerran kuiva kesä, kun ComputerAndVideoGames-sivuston mukaan Microsoftin virallisessa tapahtumassa tänä aamuna kerrottiin Mass Effectin ilmestyvän vasta syyskuussa. Aiemmin pelin on odotettu ilmestyvän jo kesä- tai heinäkuussa.
Syksyllä Mass Effect kilpailee muun muassa Microsoftin Blue Dragonin ja Two Worldsin kanssa ja innokkaat odottajat joutuvat kärvistelemään pitkän kesän ylitse.

Päivitys 23.4.07 @ 18:16
Virallista vahvistusta CVG:n ja Pro-G:n tiedoille ei ole saatu päivän aikana, mutta BioWaren yhteisön johtaja Chris Priestly sanoo pelin olevan vielä vailla lukkoonlyötyä julkaisuajankohtaa.