Mass Effectin julkaisupäivä vuotanut?

Kirjoittanut: Livegamers

03.02.2007

BioWaren odotettu Mass Effect on ollut roolipelaajien kiinnostuksen keskipisteenä jo pidemmän aikaa. Odottavan aika on kuitenkin ollut pitkä, varsinkin, kun kukaan ei tunnu tietävän milloin peli julkaistaan.
Tällä viikolla Australian Xbox-sivusto kuitenkin antoi uutta puhtia odottamiseen listaamalla Mass Effectin julkaistavaksi 18. toukokuuta. Päivämäärä poistettiin sivustolta nopeasti, ja virallisten sanojen mukaan päivämäärä ei ole oikea. BioWaren aiemmat suuret hitit (Jade Empire, Knights of the Old Republic) on myös julkaistu pelisesonkien ulkopuolella. Jos BioWare noudattaa yhä samaa logiikkaa, saatamme saada Mass Effectin käsiimme jo toukokuussa.

Microsoft kumoaa puheet huhuina, mutta myöntää, että Mass Effect on joka tapauksessa tulossa tämän vuoden aikana.