Max Payne 3:n moninpelissä tarinallisia aineksia

Kirjoittanut: Livegamers

09.11.2011

Yksi Rockstarin perustajista Dan Houser on kertonut Variety-verkkosivustolle pieniä palasia Max Payne 3:n moninpelin suhteen.Dan Houser kertoi muun muassa, että moninpeli on yksinpelin tavoin tarinallinen.

”Halusimme sisällyttää joitakin aineksia yksinpelistä moninpeliin, joten moninpelissä tulee olemaan paljon yksityiskohtia ja tarinallisia elementtejä sekä mukaansatempaavaa laatua. Uskomme, että teemme jotain, mitä ei ole aiemmin monipeleissä nähty.”

Kuten ymmärtää saattaa, vastaanotto moninpelin lisäämisestä jo klassikkomaineen saavuttaneeseen pelisarjaan on ollut vaihteleva, mutta Dan Houserin mukaan näin suurissa tuotemerkeissä on vaikea miellyttää kaikkia.

”On todellakin suuri haaste saada vanhojen fanien hyväksyntä ja samalla saada uutta yleisöä.”

On mielenkiintoista nähdä, kuinka moninpeli toimii Max Paynen kaltaisessa pelissä.