Metsästys isommassa roolissa Rise of the Tomb Raiderissa

Kirjoittanut: Livegamers

09.11.2015

GamesRadarin mukaan Rise of the Tomb Raiderin kehittäjä Crystal Dynamics -studion mukaan metsästys saa entistä suuremman roolin tulevassa haudanryöstelyssä.
Tämän kuun Official Xbox Magazinessä pelin ohjaaja Brian Horton avaa suunnittelufilosofiaa uuden Tomb Raiderin takana: ”Halusimme pelimekaniikkojen kuvaavan tarkemmin pelin selviytyjäteemaa, eli eri eläimistä saatavilla resursseilla on suora yhteys siihen, mitä resursseilla voit tehdä. Esimerkiksi peurasta saa sarvet ja nahan, jotka ovat erillisiä resursseja, ja joita voi käyttää eri tarkoituksiin.

Edellisessä Tomb Raiderissa eläinten metsästys oli mukana lähinnä tarinallisena elementtinä, sillä eläimistä saatuja resursseja pystyi käyttämään aivan samoin mistä tahansa muualtakin saatuja resursseja.

Joten, ei muuta kuin jänöjahtiin, sillä pelin ensimmäisen puolituntisen perusteella Lara tulee tarvitsemaan roppakaupalla uusia talvirukkasia!

Rise of the Tomb Raider julkaistaan 13.11.2015.