Microsoft esitteli uuden Officen

Kirjoittanut: Livegamers

30.01.2013

Livegamers oli paikalla, kun Microsoft esitteli tiistaina julkistustilaisuudessa uutta Office 365 Home Premiumia. Uuden Officen vuosittainen lisenssi maksaa 99 euroa ja sisältää Wordin, Excelin, PowerPointin, OneNoten ja Outlookin, Officen saa liittää viiteen eri Windows tablettiin, PC:hen tai Maciin. Maailmanlaajuisten kuukausittaisten 60 Skype-minuutin lisäksi lisenssiin kuuluu myös SkyDrive-tiedostonjakopalvelu 20 GB:n varastointitilalla.
Samana päivänä maailmanlaajuisesti kauppoihin saapunutta Office 365 Home Premiumia esiteltiin Microsoftin tiloissa Espoossa suljettujen ovien takana. Officen kerrottiin olevan omiaan esimerkiksi kiireisille perheenisille ja -äideille, joista useat ovat viimeaikaisissa tutkimuksissa todenneet, että elämä olisi helpompaa paremmin organisoituna. Pilviominaisuuksien myötä myös sosiaalinen jakaminen laitteelta toiselle käy helposti.

Mukana tilaisuudessa oli myös suomalainen rocklegenda, Hanoi Rocksin nokkamiehenä, Voice of Finland -tuomarina ja nykyisenä soolourasolistina tunnettu Michael Monroe. Monroe kertoi tapahtumassa, kuinka oli vähitellen luopumassa paperisista kalentereistaan ja muistilapuistaan.

Näyttää siltä, että olen ilokseni häviämässä tämän haasteen, Officen kannettavista ominaisuuksista innostunut rokkari kertoi.

Viime kesänä 50 vuotta täyttänyt Monroe myös nauratti salia kertomalla, kuinka oli hankkinut ensimmäisen kännykkänsä ja lähettänyt ensimmäisen emailinsa hyvin myöhäisellä ajalla.

Slash [Guns and Rosesin kitaristi] sanoi silloin minulle, että kiva, että säkin oot tullut pois kivikaudelta.

Monroe myös totesi, että jos hän oppisi käyttämään Officea, niin kyllä varmaan kaikki muutkin. Opettelemista oli vielä, mutta pitkälle oli päästy.

Lisätietoa tuotteesta voi katsoa Microsoftin sivuilta.