Microsoft osti paljon käytetyn Havok-fysiikkamoottorin

Kirjoittanut: Livegamers

04.10.2015

Ohjelmistojätti Microsoft ilmoittaa ostaneensa Havok-fysiikkamoottorin sen vuonna 2007 itselleen ostaneelta Inteliltä.
Havokia on vuosien aikana käytetty yli 600 pelissä, muun muassa Halo-, Assassin´s Creed-, Call of Duty-, Destiny- ja The Elder Scrolls -pelisarjojen julkaisuissa. Yhtiö kertoo, että moottorin kehitystyökalujen lisenssiä aiotaan myydä jatkossa normaaliin tapaan, toki nyt lisenssistä tulevat rahavirrat suuntaavat Microsoftille.

Kauppojen hintoja ei toistaiseksi paljastettu. Aiemmin 2007 teknologiayhtiö Intel osti Havokin itselleen 110 miljoonan dollarin hintaan. Havokin on kehittänyt samanniminen, vuonna 1998 Irlannissa perustettu yhtiö.