Microsoft suunnittelee kolmea versiota Xbox 2:sta?

Kirjoittanut: Livegamers

11.11.2004

Seuraavan sukupolven Xbox saatetaan julkaista kolmena erilaisena versiona, väittää teknologia-sivusto The Inquirer.
Inquierin mukaan asiantuntijoille ja markkinatutkijoille Britanniassa pidetyssä tilaisuudessa Microsoft kertoi kolmen version olemassaolosta, joista kaksi ensimmäistä julkaistaisiin syksyllä 2005.

Ensimmäisessä versiossa ei olisi kiintolevyä, ja toisessa olisi. Kolmas versio olisi jonkinlainen PC:n ja Xbox 2:n yhdistelmä, joka julkaistaisiin 2006.

Xbox Next ja Xbox Next HD olisivat muuten samanlaisia, mutta jälkimmäisen sisältäessä kiintolevyn olisivat myös sen käyttömahdollisuudet suuremmat. Näitä olisivat muun muassa mahdollinen yhteensopivuus ensimmäisen Xboxin pelien kanssa (johon ei pystyisi ilman kiintolevyä) ja jukebox.

Myös Sonyn huhutaan julkaisevan kaksi versiota PlayStation 3:sta, tavallisen ja multimediakeskus-idealla toimivan version.

Xbox Next PC olisi (nykyisten tietojen mukaan) Xbox 2 yhdistettynä PC:n kanssa, joka sisältäisi mediaan keskittyneen Windowsin version, pyörittäisi PC:n tavallisia pelejä ja ohjelmia, sisältäisi polttavan CD-aseman sekä langattoman hiiren ja näppäimistön. Tämä versio vaikuttaa paperilla epätodennäköisimmältä, sillä myös Xboxin huhuttiin sisältävän samankaltaisia ominaisuuksia.