Microsoftin Mattrick eroaa tehtävistään *Päivitetty*

Kirjoittanut: Livegamers

01.07.2013

Microsoftin viihdepuolen johtaja Don Mattrick eroaa tehtävistään. The Wall Street Journal -verkkojulkaisun mukaan Mattrick on suuntaamassa seuraavaksi sosiaalisten pelien jättiläisen Zyngan johtotehtäviin. Myös Electronic Artsia uudeksi osoitteeksi on väläytelty huhuissa.
Mattrick

Mattrick on ollut viime aikoina esillä esiteltyään ensimmäistä kertaa julkisesti uuden sukupolven viihdekonsoli Xbox Onen. Hän myös virallisesti ilmoitti Microsoftin vaihtaneen suuntaa kuluttajilta saadun palautteen vuoksi esimerkiksi DRM-asioissa.

Microsoft ei ole vielä virallisesti vahvistanut Mattrickin lähtöä.

Päivitys 2.7.2013 klo 00.06

Larry ”Major Nelson” Nelson vahvisti Mattrickin siirtymisen Zyngalle Twitterissään.