Mielenkiintoisia lukemia Battlefield: Hardlinen betasta

Kirjoittanut: Livegamers

11.07.2014

Electronic Arts on jakanut mielenkiintoisia lukemia Battlefield: Hardlinen betaversiosta. Jos jotain päätelmiä luvuista pitää tehdä, lienee jo betaversion suosio melkoinen – kaikesta negatiivisesta kommenttitulvasta huolimatta.
Betaversion aikana on rahasaalista napattu mukaan noin 9 biljoonan dollarin edestä. Ajoneuvoja puolestaan on tuhottu betassa lähes 13 miljoonaa kappaletta. Poliisien suorittamia kuulusteluja taas on Hardlinessa tehty toistaiseksi noin puoli miljoonaa.

Alla olevassa kuvassa EA purkaa hieman tarkemmin statistiikkaa.

EA pyysi käyttäjiltään tällä viikolla esittämään kysymyksiä Hardlinen vastaavalta tuottajalta Steve Papoutsis´lta ja vastauksiahan saatiin. Kysymykset ja vastaukset löydät klikkaamalla tästä.

Myös Xbox One -käyttäjät tulevat saamaan oman betatestimahdollisuutensa myöhemmin, kuten aiemmin uutisoimme.
Visceral Gamesin kehityksessä oleva Battlefield: Hardline julkaistaan Suomessa 23. lokakuuta 2014. Rosvoa ja poliisia päästään leikkimään Xbox One, PlayStation 4, PC, PlayStation 3 ja Xbox 360 -alustoilla.