Musiikkipelien viikko

Kirjoittanut: Livegamers

11.09.2009

The Beatlesin tuotannolla varustetun Rock Band -pelin maailmanlaajuinen julkaisu tapahtui viime keskiviikkona, 9.9.09. Pelattavana on 45 biisiä, jotka kattavat yhtyeen uran alusta loppuun. Pelisarjan aiempien osien tapaan musisoimaan pääsee kitaralla, bassolla sekä rummuilla. Lisäksi kultakurkkuja on siunattu uudella ominaisuudella, joka tuo peliin kolmen laulajan tuen.
Tänään perjantaina sen sijaan julkaistiin Guitar Hero 5, joka koostuu 85 kappaleesta 83 eri artistilta. Tarjolla on useita uusia pelimuotoja, biisikohtaisia haasteita sekä mahdollisuus aloittaa soittaminen ennen kuin edes pääsee päävalikkoon. Tämän ansiosta peliä voi pelata entistä mukavemmin kaveriporukassa ilman, että kappale katkeaa kertaakaan.

Biisin soidessa voi rauhassa valita mieluisen vaikeustason sekä instrumentin. Beatles-pelin tapaan myös uudessa Guitar Herossa päästään sankaroimaan kitaran, basson, rumpujen ja mikrofonin kera.

Molempiin julkaisuihin löytyy jo ladattavaa sisältöä Kauppapaikalta.