Neil Blomkamp Halo-sarjan pilotin ohjaajaksi?

Kirjoittanut: Livegamers

27.01.2014

Elokuvasivusto Latino Review kertoo, että Halo-televisiosarjan pilottijakson tulee ohjaamaan Neil Blomkamp. TV-sarja julkistettiin toukokuussa Xbox Onen julkistustilaisuuden yhteydessä, tilaisuudessa kerrottiin Steven Spielbergin toimivan sarjan tuottajana. Myös nykyään Haloista vastaava pelistudio 343 Industries on mukana projektissa.
Blomkamp on toiminut aiemmin muun muassa Halo: Landfall -mainoskampanjan tuottajana. Lisäksi hänen oli määrä toimia ikuisuusprojektiksi venähtäneen Halo-elokuvan ohjaajana. Projekti kuitenkin jäädytettiin erimielisyyksien takia.

Blomkamp kommentoi elokuvan jäädytyksen jälkeen medialle ettei luultavasti enää hyppäisi mukaan Halo-elokuvan työstöön, vaikka sitä tarjottaisiin hänelle myöhemmin uudelleen. Tuoreimmissa haastatteluissa käy kuitenkin ilmi, että mielipiteessä on tapahtunut hienoista muutosta. Latino Review arvailee, että Spielbergin läsnäolo yhdistettynä Microsoftin täyteen oikeuksien omistamiseen projektin suhteen.

Televisiosarjasta ei ole toistaiseksi kerrottu suurempia yksityiskohtia. Sarja julkaistaan eksklusiivisesti Xbox Onen välityksellä.