Netflix odottaa 4K-resoluution saapuvan konsoleille

Kirjoittanut: Livegamers

12.02.2015

Netflixin tuotepäälikön Neil Huntin mukaan Sony on jo luvannut julkaista uuden version PlayStation 4 -konsolista, joka olisi yhteensopiva 4K-resoluution kanssa tukeakseen Netflixin kasvavaa 4K-kirjastoa. Huntin mukaan Sony on luvannut julkaisun parannetulle PlayStation 4:lle myöhemmin tänä vuonna.
Neil Hunt kertoo myös uskovansa, että Microsoft aikoo tehdä saman Xbox Onen kanssa ja parantaa konsolia tukemaan 4K-videoita.

4K-tuen ei kuitenkaan oleteta ylettyvän peleihin, sillä se vaatisi suuria muutoksia, ellei kokonaan konsolin uudelleen rakentamista.