NHL 13 –kansikuvaäänestys toiselle kierrokselle

Kirjoittanut: Livegamers

13.04.2012

EA Sports julkisti 32 NHL-pelaajaa, jotka ovat päässeet mukaan seuraavalle äänestyskierrokselle BlackBerryn sponsoroimassa EA Sports NHL 13 -kansikuvaäänestyksessä. Äänestyksen toinen kierros alkoi eilen ja se kestää 22. huhtikuuta 2012 asti. Toisen kierroksen aikana fanit pääsevät äänestämään suosikkejaan 32 pelaajan joukosta ja 16 eniten ääniä saanutta jatkaa seuraavalle kierrokselle. EA Sports NHL 13 -kansikuvaäänestyksen voittaja julkistetaan 20. kesäkuuta järjestettävässä 2012 NHL Awards -tapahtumassa Las Vegasissa.
Äänestyksessä on alunperin ollut mukana 60 NHL-pelaajaa, joista valittiin 32 jatkoon. Ensimmäisellä kierroksella kustakin joukkueesta oli ehdolla kaksi pelaajaa, joista fanit valitsivat suosikkinsa toiselle kierrokselle. EA Sports NHL -sarjan ensimmäinen kansikuvaäänestys aikaansai huikean liikkelle lähdön niin NHL-fanien kuin NHL-pelaajien joukossa. Ääniä annettiin ensimmäisen kierroksen aikana yli 10 miljoonaa ja ehdolla olleet NHL-pelaajat tekivät kaikkensa promotakseen itseään äänestyksessä. Esimerkiksi Jonas Hiller teki kolme eri kampanjavideota:

Jonas Hillerin ensimmäinen kampanjavideo

NHL 13 kansikuvaäänestyksen aikataulu:

· 12. huhtikuuta – 22. huhtikuuta: Toinen äänestyskierros, jossa fanit valitsevat 32 -pelaajan joukosta 16 eniten ääniä saanutta jatkoon.
· 24. huhtikuuta – 4. kesäkuuta: Kolmas äänestyskierros, jossa fanit valitsevat 16 pelaajan joukosta NHL 13 -kansikuvapelaajan.

Toiselle kierrokselle päässeiden 32 pelaajan joukossa ovat muun muassa NHL-pistejohdossa oleva Evgeni Malkin, 60-maalia tehnyt ja jo NHL 12 -pelissä kansikuvapelaajana ollut Steven Stamkos sekä 2011 Hart Trophy voittaja Corey Perry. Täydellinen lista toisen kierroksen ehdokkaista alla (mukana myös 2 suomalaista pelaajaa):

NHL®13 Kansikuvaäänestys – Joukkueäänestyksen voittajat

Anaheim Ducks — Corey Perry
New Jersey Devils — Ilya Kovalchuk
Boston Bruins — Tyler Seguin
New York Islanders — John Tavares
Buffalo Sabres — Thomas Vanek
New York Rangers — Henrik Lundqvist
Calgary Flames — Mikael Backlund
Ottawa Senators — Erik Karlsson
Carolina Hurricanes — Jeff Skinner
Philadelphia Flyers — Claude Giroux
Chicago Blackhawks — Patrick Sharp
Phoenix Coyotes — Shane Doan
Colorado Avalanche — Matt Duchene
Pittsburgh Penguins — Evgeni Malkin
Columbus Blue Jackets — R.J. Umberger
St. Louis Blues — T.J. Oshie
Dallas Stars — Jamie Benn
San Jose Sharks — Logan Couture
Detroit Red Wings — Pavel Datsyuk
Tampa Bay Lightning — Steven Stamkos
Edmonton Oilers — Jordan Eberle
Toronto Maple Leafs — Phil Kessel
Florida Panthers — Stephen Weiss
Vancouver Canucks — Henrik Sedin
Los Angeles Kings — Anze Kopitar
Washington Capitals — Brooks Laich
Minnesota Wild — Mikko Koivu
Winnipeg Jets — Evander Kane
Montreal Canadiens — P.K. Subban
Nashville Predators — Pekka Rinne
Eastern Conference Wild Card — Scott Hartnell
Western Conference Wild Card — David Perron

Voit äänestää osoitteessa NHL.com/CoverVote niin monta kertaa kuin haluat.

Lähde: Lehdistötiedote