Noiturin seikkailut laajenevat valkokankaille

Kirjoittanut: Livegamers

06.11.2015

The Sean Daniel Company kertoo, että Andrzej Sapkowskin The Witcher -kirjasarjan maailmaan tullaan pääsemään tulevaisuudessa täysipitkän elokuvan muodossa. Tiedotteen mukaan elokuvan on määrä saapua elokuvateattereihin vuonna 2017. The Sean Daniel Company tunnetaan muun muassa Muumio-elokuvasarjan tuottajana. Yhtiö ilmoitti työstävänsä projektia yhdessä puolalaisen Platige Filmsin kanssa.
Platige Filmsin aiempia töitä ovat muun muassa The Witcher 3: Wild Huntin introvideo The Trail, Halo 5: Guardians -mainos ja moni muu projekti.

Tuottajien mukaan elokuvan keskiössä on Geralt Rivialainen. Se ei ole suora käännös tietystä The Witcher -pelistä tai Suomessa Noituri-sarjana tunnetun kirjasarjan romaanista. Sen sijaan se seurailee Viimeinen toivomus -novellikokoelman ”Noituri” ja ”Pienempi paha” -tarinoiden teemoja. Elokuva on tiedotteen mukaan elokuvasarjan ensimmäinen osa.

Elokuvan ohjaajaksi julkistettiin Tomasz Baginski. Hänen The Cathedral palkittiin Oscar-ehdokkuudella vuonna 2002. Käsikirjoituksesta vastaa Hollywood-veteraani Thania St. John. Hän on ollut aiemmin mukana muun muassa 21 Jump Streetin, Buffy the Vampire Slayerin ja Drop Dead Divan käsikirjoittajana.

Elokuvalle ei toistaiseksi julkistettu nimeä eikä ainuttakaan kiinnitettyä näyttelijää. Sarjan peleistä vastaava CD Projekt Red ei ole mukana työskentelemässä julkistetun elokuvasarjan parissa.