Odotettu The Last Guardian on saanut uuden trailerin

Kirjoittanut: Livegamers

13.11.2016

Team ICO:n kauan kehittämä The Last Guardian tekee pikkuhiljaa tuloaan. Yhdeksän vuoden kehitys on viimein ohi ja nyt kuukauden päässä odottelevaa julkaisua varten on myös julkaistu uusi, pelikuvaa esittelevä traileri.
The Last Guardian kertoo pienestä pojasta, joka tapaa suuren ja mystisen lintua ja koiraa muistuttavan olennon, Tricon. Yhdessä Tricon kanssa pojan on selvitettävä raunioituneen maailman salaisuudet ja vaarat. Pelin tarina kertoo luottamuksesta, ystävyydestä ja syvistä tunteista kaksikon välillä.

Tricon lämmin ja pörröinen turkki saapuu lämmittämään meitä suomalaisia The Last Guardianin muodossa 7.joulukuuta, eli juuri sopivasti itsenäisyyspäivän jälkeen. Peli julkaistaan yksinoikeudella PlayStation 4:lle.