Peliarvostelussa Angry Birds Trilogy

Kirjoittanut: Livegamers

16.10.2012

Livegamers tutustui suomalaiseen ylpeydenaiheeseen, Rovion vihaisiin lintuihin.
Angry Birds Trilogy nivoo yhteen pelisarjan kolme ensimmäistä luomusta. Kaikki ovat pelillisesti aika samanlaista nannaa, lukuun ottamatta pienoisia poikkeuksia: Angry Birds Seasonsissa tulee kuvioihin mukaan pari uutta lintua (oranssi lintu ja pinkki lintu). Rio-elokuvan mainingeissa tehdyn Angry Birds Rion pelitapa poikkeaa ensimmäisistä siten, että possujen tuhoamisen sijaan tarkoituksena onkin vapauttaa eksoottiset linnut häkeistään. Jälkimmäiseen on myös kehitelty ensimmäistä kertaa mukaan jopa pientä tarinantynkää – ilkeä pääpahis Kakadu on napannut Angry Birdsin linnut Rio De Janeiroon ja pelaaja lähtee selvittämään tilannetta samaan suuntaan.

Lue Etinin kynäilemä arvostelu vihaisista linnuista: Angry Birds Trilogy -arvostelu