Pelien myynti Suomessa laski, pelinkehittäjät kasvoivat

Kirjoittanut: Livegamers

19.01.2012

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n arvion mukaan Suomen pelimarkkinoiden kokonaisarvo putosi hieman vuonna 2011. Viime vuoden kokonaisarvo oli 97 miljoonaa euroa samaisen arvon ollessa vuonna 2010 108,6 miljoonaa euroa. Pelejä myytiin noin 2,5 miljoonaa kappaletta, kun edeltävänä vuonna myytiin noin 3 miljoonaa kappaletta.
Konsolikaupassa tapahtui niin ikään pientä laskua. Edeltävänä vuotena myyntiä tapahtui 52,4 miljoonan euron edestä, kun vuoden 2011 myynti jäi 47,2 miljoonaan euroon. Lisävarustekauppa sen sijaan kasvoi 29,5 prosentilla 25,9 miljoonaan euroon.

Suomalaisten pelinkehittäjien liikevaihto kasvoi roimasti, vuonna 2010 luku oli 100 miljoonaa euroa ja vuonna 2011 liikevaihtoa tapahtui peräti 165 miljoonan euron edestä.

”Pelivuosi 2011 kärsi alun hidastelusta, mutta loppuvuoden huikean kovat pelijulkaisut tasoittivat hieman tilannetta. Jos huippupelit olisivat tulleet tasaiseen tahtiin eikä yhtä aikaa, olisimme todennäköisesti myyneet pelejä selvästi enemmän. Nyt loppuvuoden hitit kenties söivät hieman toistensa myyntiä”, arvioi FIGMA ry:n toiminnanjohtaja Thomas Westerberg.

”Vuosi 2012 näyttää jännittävältä. Uusia pelilaitteita on tulossa markkinoille ja uskomme myös pelimyynnin elpymiseen vähintään edellisen vuoden tasolle.”

Pelien myynti kappalemäärissä jakautui alustojen kesken seuraavasti:
PC-pelit 20,5 %
Käsikonsolipelit 10,8 % (Nintendo DS 5,2 %, Nintendo 3DS 2,1 %, Sony PSP 3,5 %)
Kotikonsolipelit 68,7 % (Microsoft Xbox 360 16,4 %, Nintendo Wii 13,6 %, Sony PlayStation 2 6,2 % ja Sony PlayStation 3 32,5 %)

Lähde: Lehdistötiedote

.