Pelimarkkinoiden joulukauppa kukoistaa

Kirjoittanut: Livegamers

18.12.2010

Suosituimpien pelien myynti on kasvanut loppuvuonna edellisestä vuodesta noin 36 prosenttia (FIGMA-listan TOP10-pelit). Platinapelirajan (20 000 peliä) on ylittänyt tämän vuoden julkaisuista jo seitsemän peliä.
”Liikunnalliset pelit ovat odotusten mukaan osoittautuneet tämän joulusesongin hittilahjaksi. Pelintekijät eivät ole unohtaneet niitä perinteisiäkään pelejä, joten valikoimassa riittää varmasti jokaiselle omat suosikkipelit täksi jouluksi”, FIGMAn toiminnanjohtaja Riku Olkkonen kertoo.

NHL 11 saavutti platinaa PS3-version lisäksi nyt myös Xbox 360:lla. Jo 20 jääkiekkokauden ajan suomalaisia jääkiekon ystäviä viihdyttänyt pelisarja on pysynyt Suomen suosituimpien pelien listalla julkaisustaan lähtien.

”Moninkertaista kultaa myynyt NHL11 teki sen taas. Platinaa tuli, että paukahti. Lätkää pelataan tänä jouluna kaikilla konsoleilla”, myyntijohtaja Niklas Wikblad Electronic Artsilta kehaisee.

Marraskuussa Xbox 360:lle julkaistu Kinect on herättänyt pelit ja viihteen eloon uudella tavalla ilman minkäänlaista peliohjainta. Kinectin mukaan pakattu Kinect Adventures -seikkailupeli saavutti kultapelirajan pian julkaisun jälkeen.

”Kinect Adventures kerää koko perheen yhteen hauskoja ja vauhdikkaita pelihetkiä varten. Kinectin liikunnalliset pelit nostavatkin pelaajat ylös sohvilta ja tuovat hien pintaan ilman häiritseviä ohjaimia tai kapuloita. Vastaanotto ja kysyntä kuluttajien puolelta on ollut päätähuimaavaa”, kertoo Microsoftin viihdeyksikön maajohtaja Jari Keskitalo.

Kultarajan saavutti myös uusia uramahdollisuuksia tarjoileva The Sims 3 Unelmaduuni PC/Mac-alustalla sekä PlayStation Moven tähän mennessä suosituin peli, suomenkielinen Sports Champions -urheilupeli.

Lähde: Lehdistötiedote