Perutusta Star Wars -pelistä testikuvaa julki

Kirjoittanut: Livegamers

15.11.2015

Vuonna 2012 perutusta Star Wars: First Assault -pelistä on saatu nähtäväksi pieni pätkä pelikuvaa pelin testiversiosta.
Raporttien mukaan peli oli sertifikointia vaille valmis peli ja kehittäjä LucasArts ehti tuomaan pelin sisäisesti ladattavaksi niin PlayStation 3:lle kuin Xbox 360:llekin. Julkaisija Disney kuitenkin osti yrityksen juurikin vuonna 2012 ja julisti Star Wars -pelille totaalisen mediapimennyksen.

Star Wars: First Assault oli tarkoitus julkaista vuonna 2013 ja vuotta myöhemmin päivänvalon piti nähdä Star Wars -peli koodinimeltään Wingman. Wingman olisi esitellyt isompia karttoja sekä ajoneuvot. Talvelle 2015 julkaisuidean mukaan olisi tuotu Star Wars: Battlefront 3, joka olisi sisältänyt kaikki aiempien pelien ominaisuudet ja lisäksi yksinpelikampanjan. Pelissä olisi suunnitelmien mukaan nähty myös avaruustaistelut X-Wingien ja TIE Fightersien välillä.

Pian julkaistava DICE:n kehittämä Star Wars: Battlefront on täysin erillinen projekti, eikä sillä ole mitään tekemistä LucasArtsin ja Disneyn projektien kanssa.