PlayStation Plussan hinnankorotus ei koske Eurooppaa

Kirjoittanut: Livegamers

31.08.2016

Maailmalla on otsikoitu PlayStation Plus -jäsenyyden noususta, jonka mukaan jäsenyyden hinta nousisi ensi kuussa kymmenellä dollarilla.
Sonyn yhteisövastaava Frannifer kuitenkin kertoi Twitterissä, ettei hinta tule nousemaan Euroopassa, vaan se koskee ainoastaan Yhdysvaltoja sekä Kanadaa. Samalla Frannifer myös mainitsi, että hinnankorotus tuli Eurooppaan jo viime vuonna.

Franniferilta kysyttiin myös Plus-jäsenyyksiin kuuluvien latauspelien määrästä (kaksi jokaiselle PlayStationille) ja tulevatko ne pysyvään samana, johon hän vastasi ”Emme ole tekemässä muita muutoksia PS Plussaan.”

Syyskuun PS Plus -pelit todennäköisesti paljastetaan keskiviikkona. Kysymyksistä huolimatta Frannifer ei kommentoinut tulevia pelejä lainkaan.